Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
18.01.2008 - 03:12









Hiukan erikoinen voi kyllä olla, mutta vain henkensä kaupalla.
Silloin on se mikä on, siitä tuomio tulee.

Se joka ponnistelee ollakseen niin kuin muut
ei ole enää oma itsensä.
Hän on nääntynyt ja sellainen kuin ihmiset yleensä.

Mukana normaalissa mielettömyydessä, normaalissa teurastuksessa.
Mielettömän normaaleissa puhdistuksissa.

Tule siksi mikä olet, tai kerran olit, tulematta toisten kaltaiseksi.
Vältä paikkoja jotka tuovat mieleen auschwitzin, gulagin tai taivaallisen rauhan aukion.


Claes Andersson
On kylmä, täällä palaa.
Suom. Jyrki Kiiskinen 2005




hejoko kirjoitti 18.01.2008 - 17:33
Hyvän yhdistelmän olet osannut oivaltaa.
V kirjoitti 19.01.2008 - 14:10
Olipas hieno ajatus. Juuri eilen uutisissa mainittiin shakkineron Bobby Fischerin kuolemasta. Erikoinen persoona, kaikkien hylkäämä, yksinäisenä erakkona loppuelämänsä viettänyt.

Omana itsenään olemisesta saa täällä aina maksaa, tavalla tai toisella. Vain laumasielut hyväksytään porukkaan.
Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti 19.01.2008 - 14:48
Ylevän wiisauden olet valinnut kuvan seuraksi.
sumea kirjoitti 20.01.2008 - 04:47
Kipupisteitä...
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
sumean
Epäluonne


Mikä on tämän itsen kallio, jolle et mitään mahda,
tämä kallio: pelkkää värinää, muodottomuutta,
kuvia katteettomia, epätarkkoja, myötääviä,
sumukallio, olemattoman-kallio: kavuta koeta,
jalkasi tyhjään putoaa.
Ja silti et lävitse käydä voi, et kiertää,
se on sitkeä seinämä eikä reunaansa tiedä,
tämä pehmeys, pohjaton myöntyvyys, tämä
epähahmo.

Miten kaipaan malmin terävää kilahdusta,
kihelmöivää vastausta rystysten raivoon,
kun kolkutuskin luonteettomaksi jää
ja nyrkin jännitys laukee
tyhjäksi eleeksi, hävettäväksi,
ei edes hätkähdykseen törmää.
Ainetta vain, kuin usvaa, seittiä, jotain
mihinkä koura uupuu ja inhoten palaa,
tai ei inhoten, inhokin sentään painaa,
tympeänä palaa ja tyhjää täynnä.

Kai on keskellä silti jokin, jonka ympärille
tämä näennäisen vyyhti on vitkaan kietoutunut
hyvin löyhästi, vuodesta toiseen, kierros kierrokselta:
jokin siemen lienee, kurttuinen, perin vanha,
luonteen siemen, jonka ainoa voima
on paradoksi: hedelmättömyys.
Niinkuin vanhan naisen silmä: se terävästi katsoo
ja näkee terävästi, mutta kivettyneet aivot
nähdyn merkitystä eivät enää johda
hermoihin tai vereen: maailmaan.
Koottu, pelkkä näkeminen, pelkkä siemen,
kivikova, mahdollisuutensa voiman
mahdottomuudeksi tiivistänyt.


Aila Meriluoto
Pahat unet